maanantai 26. huhtikuuta 2010

Hei mitä mä teen?

Hieman taustoja avatakseni tässä blogissa tulee tuskin koskaan olemaan mitään järkevää, asioiden pyörittelyä ja mietiskelyä sitäkin enemmän. Sen oikean kodin, sellaisen minne sydän kuuluu, etsimistä ja oman elämän muuttamista ja pyörittelyä suuntaan jos toiseen. Kaikkein typerimmäksi jatkuvan muutoksen tekee se, että oikeasti viihdyn kaikkialla, olen kotonani kaikkialla, eikä nykyinen elämäntilannekaan ole paskempi. Mutta kun jossain VOISI olla vielä paremmin.

Taustalla pienimuotoista ahdistumista siitä, että vakityötä lukuunottamatta elämä on kertakaikkisen vakiintumatonta, vaikka elämän suurin ahdistushan on juuri tuo vakituinen työ, jossa viihdyn, mutta miten oksettavan aikuista ja sitovaa se onkaan. Taskussa yksi ammatti, lukuvuosi opintoja seuraavasta, joka ei tuntunutkaan hyvältä ja etsinnässä sitten kolmas.

Blogin nimen taustalla mikäs muukaan kuin Helppo elämä-renkutus, joka on jokseenkin kärjistetyn kuvaava. Rikasta isää tosin ei ole ja koiranpentukin vasta haaveissa, mutta kaikesta huolimatta voin myöntää, että oikeasti tällä prinsessalla on melko helppo elämä. Suurin ongelma on mitkä kengät ostaisi seuraavana tilipäivänä tai jaksaako lakata kyntensä töihin.