Eipä anna kovin vakuuttavaa kuvaa, kun ensimmäisen päivityksen jälkeen blogissa ei tapahdu puoleentoista kuukauteen mitään. Ikävä kyllä pääsykokeisiin lukeminen vei kaikki voimat, mutta nyt kirjalliset kokeet on ohi ja heinäkuun alussa ollaan viisaampia tulevaisuuden suhteen.

Ahdistun viettäessäni perjantai-iltaa kotona, vaikka aamulla odottaa junamatkailua ja huomenna illalla juhlimista ystävien kanssa. Silti tuntuu todella dorkalta olla KOTONA perjantai-iltana, kun aurinkokin vielä paistaa. Harvemmin sitä tuntee olonsa yksinäiseksi, mutta tänään kyllä. Onneks huominen tuo helpotusta!

Tämän illan oonkin kuluttanut miettimään jälleen kerran elämän suuria kysymyksiä siitä, mitä, miten, millaista elämää ja kenen kanssa haluan viettää. On tullut selattua niin koiranpentu-ilmoitukset kuin hakattua päätä seinään, kun hyvät miehet on kuolleet sukupuuttoon. No täältä kotoa ne nyt ainakaan ei tuu perjantai-iltana hakemaan, mutta oikeestihan mä aina oon jossain liikenteessä ja ei niitä tunnu muuallakaan näkyvän. Mitä vanhat piiat tekee perjantai-iltaisin? Haluaisin joskus hetkellisesti sukeltaa mun työkaverin elämään, koska en pysty käsittään mitä se tekee vapaa-ajallaan. Se kieltäytyy kuitenkin aina (harvoista) työpaikan juhlista, mutta en vaan voi nähdä sitä missään liikenteessä itekseenkään. Ihan todella haluaisin tietää miten sellasen viiskymppinen vanha piika saa aikansa kulumaan, kun kakskymppinen ei meinaa saada yhtä perjantai-iltaakaan kulumaan!

Huomisen helpotusta odotellessa ja Helpon elämän (uutta) alkua tehdessä mukavaa viikonloppua tuoreille ylioppilaille ja muillekin! Täällä istuu yksi vähemmän tuore ylioppilas.

Hei mitä mä teen?

Hieman taustoja avatakseni tässä blogissa tulee tuskin koskaan olemaan mitään järkevää, asioiden pyörittelyä ja mietiskelyä sitäkin enemmän. Sen oikean kodin, sellaisen minne sydän kuuluu, etsimistä ja oman elämän muuttamista ja pyörittelyä suuntaan jos toiseen. Kaikkein typerimmäksi jatkuvan muutoksen tekee se, että oikeasti viihdyn kaikkialla, olen kotonani kaikkialla, eikä nykyinen elämäntilannekaan ole paskempi. Mutta kun jossain VOISI olla vielä paremmin.

Taustalla pienimuotoista ahdistumista siitä, että vakityötä lukuunottamatta elämä on kertakaikkisen vakiintumatonta, vaikka elämän suurin ahdistushan on juuri tuo vakituinen työ, jossa viihdyn, mutta miten oksettavan aikuista ja sitovaa se onkaan. Taskussa yksi ammatti, lukuvuosi opintoja seuraavasta, joka ei tuntunutkaan hyvältä ja etsinnässä sitten kolmas.

Blogin nimen taustalla mikäs muukaan kuin Helppo elämä-renkutus, joka on jokseenkin kärjistetyn kuvaava. Rikasta isää tosin ei ole ja koiranpentukin vasta haaveissa, mutta kaikesta huolimatta voin myöntää, että oikeasti tällä prinsessalla on melko helppo elämä. Suurin ongelma on mitkä kengät ostaisi seuraavana tilipäivänä tai jaksaako lakata kyntensä töihin.